Harjoittelen taas kehosta irtautumista. Ensin vaivutaan ns. unihalvaukseen. Upeinta on irtoamisen hetki kehopinnastaan; häivähdys painottomuudesta, leikkisyydestä ja vapaudesta – herääminen johonkin mitä ei ole koskaan unohtanutkaan. Se on ensimmäinen vaihe siirtymisessä astraalitasolle.
Olen tehnyt tätä siitä asti, kun teininä ymmärsin unihalvauskokemuksessa antaa itseni olla ja luopua kokemukselle sitä vastustelematta. Pitkästä aikaa olen alkanut harjoittamaan tätä uudelleen. Joitain vuosia sitten muutamia kertoja tämä tapahtui itsekseen, ja huomasin pystyväni meditoimaan risti-istunnassa nukkuvan itseni päällä. Suhteeni materiaan on ollut aina kevyt. Aiemmista kokemuksistani voi lukea toiselta sivulta, jossa esittelen en lopulta psykedeelistä kokemusta vaan monivuotisen kasvukokemuksen ihmisenä ja siihen liittyviä oivalluksia: absolutio.fi
Jonkinlainen läpimurto tapahtui, kun yhtenä aamuyönä nousin pois kehopinnastani. Hassusti jalat nousivat ensin ja olin ylösalaisin aluksi. Näin silmieni edessä takanani sängyn pääpuolella hyttysverkon kudelman.
Olin herännyt vähän aikaisemmin ja päätin tutkia taas aihetta. Käytännössä makaan selälläni paikallani kunnes kehoa ei enää oikeastaan tunne, ja lopulta fyysisesti sitä on melko hankala liikuttaa. Koko ajan kuitenkin on tietoinen itse tästä ja siten hereillä.
Koska huoneeni on mukavan lämmin niin en käytä peittoa suurinta osaa vuodesta. Kun olin ollut paikoillani riittävän pitkään tunsin kuin päälläni olisi peitto. Kun tajusin sen olevan oma kehoni niin tässä kohtaa irtauduin ensin kehopintani sisällä. Kehollisuuden poistuessa mielestä kaikki aistit terävöityvät ja vapautuvat valtavasti. Esimerkiksi tuntoaistin herkkyys on uskomaton. Tässä tilassa (virtuaalisten) kämmenien laittaminen yhteen tuntuu kuin sulautuisi yhdeksi eheäksi olemukseksi: mielen valtaa syvä ykseys.
Tunsin ympäri kehoani kihelmöintiä ja pientä salamointia. Sama “viileä” tunne kuin mikä tulee isoista kokemuksista (Selkäpii värisee tai muu sellainen); ehkä karvat nousevat pystyyn mutta tunne aaltoilee pitkin kehoa koko sen pinnalla pysyvänä tilana. Sitä voi liikuttaa ja hengittää tässä tilassa näennäisen rajattomasti.
Hetki tämän jälkeen irtauduin jalkojen puolelta vähän villimmin yhtäkkisesti ja huomasin olevani ylösalaisin. Kokemus oli hyvin pyörryttävä, mikä varmaankin johtui jatkuvan kaatumisen kokemuksesta. Palautin itseni takaisin vaaka-asentoon. Kihelmöinti ja pyörrytys löivät sen verran yli, vaikka kokemus oli kiehtova ja kaunis, että avasin silmäni. Olin tuntevinani kuinka silmäni avautuivat ja näin pimeän huoneeni. Kuitenkin silmieni edessä nousi nopeasti pienemmästä loistavasta hehkusta suurempi loistava hehku, joka levisi näkökentässäni vaakasuunnassa. Tämän jälkeen silmäni avautuivat oikeasti ja kelailin hetken mitä oli tapahtunut. Hehkuun ei ole tilassa mitään ulkoista syytä. Huoneeni oli pimeä.
Tämän jälkeen vaivutin itseni uudestaan samaan tilaan. Se tapahtui rauhallisemmin ja pystyin “hengittämään” kihelmöivää tunnetta ja pidin käsiäni yhdessä yläpuolellani jonkin aikaa. Jännästi tuntui kuin käteni olisivat väsyneet, vaikka ne fyysisesti olivat sivuillani. Olin tämä kihelmöinti. Se oli todella voimakasta enkä sitä näin voimakkaana ole kokenut aikaisemmin. Tuntui kuin sähköinen meri olisi virrannut lävitseni.
Kokemus sekoittui lopulta uneen ja jonkinlaiseen valveuneen. Siinä jossain kohtaa minulla oli kissa, jonka karvoituksen aiheuttama hively oli jatkumoa tuntemuksilleni.
Olen tehnyt näitä harjoitteita täällä aamulla heräämisen jälkeen. En ole pitänyt kirjaa kestoista, mutta puolisen tuntia voisin arvioida. Vaarana on juuri nukahtaminen, jos tämän tekee yöllä. Minulla oli tapana tehdä näitä iltapäivällä koulun / töiden jälkeen ja siinä pysyi hyvä valppaus. Täällä lämpötila on mukavin makoiluun aamulla
Tilassa on tietoinen ympäristön äänistä ja valaistuksesta, ja valoisassa ympäristössä ”näkee” paremmin myös sen ympäristön.
Hyvä keino nukahtamiseen missä tahansa ja tässä syventämään tajunnan tilaa on suggestoida itselleen miten kaikki ympäristössä pyrkii nukuttamaan tai syventämään tajunnan tilaa. Siitä tulee itseään syöttävä silmukka ja lopulta jonkinlainen jatkuvasti muuttuva mantrankin tapainen, kun sille antautuu. Sen tarkoitus ja merkitys muuttuu ja sen sulkee mielestään häiriönä.