Matkallani Yhdysvalloissa olin päättänyt vierailla Länsi-Virginiassa sijaitsevalla kansallisella radiohiljaisuusvyöhykkeellä. Vyöhykkeen keskellä sijaitsee Green Bankin radio-observatorio ja samaa nimeä kantava alueen isoin radioteleskooppi. Sen merkittävä osa on toteuttaa 2016 alussa alkanutta Breakthrough Listen -ohjelmaa, jossa kuunnellaan muiden elämänmuotojen viestejä avaruudesta.
Halusin vierailla alueella, koska minua kiinnosti tunnustella radiohiljaisuutta, jonka lisäksi olin n. 10-vuotiaana lähettänyt sähköverkkoon kytketyllä sateenvarjon rungolla viestin avaruuteen. Tai ainakin toivoin niin tapahtuvan ja olin asiasta hyvin vakavissani. Viestin piti olla oikea-aikainen, mutta tyydyin siihen että suuntaus oli kohti taivasta. Poltin sulakkeen ja tuntui kuin olisin tehnyt jotain merkittävää.
Ajoin alueelle Pohjois-Carolinan Ashevillestä Appalakkien vuorijonoa pitkin. Olin viikkoa aikaisemmin varannut Airbnb:n kautta huoneen majatalosta Marlintonin pikkukaupungista, joka sijaitsi n. 30 kilometriä observatoriosta. Varasin myös paikan High Tech kierrokselle laitoksessa, jotta pääsin tutustumaan myös ohjaus- ja työtiloihin. Tämä täytyy tehdä etukäteen, koska osallistujista tehdään turvallisuusselvitys. Käytin observatorion alueella ja tiloissa kokonaisen päivän, ja siellä olikin vierailijoille hyvät palvelut ja paljon nähtävää ja kokeiltavaa.
Sodankylän Geofysiikan Observatorioon – missä vietin siviilipalvelusjaksoni tutkimusapulaisena – verrattuna Green Bank olikin melko vaatimattomasti ilmaistuna aika lailla suurempi laitos, mutta erityisesti SGO tuli mieleen kun tuolla komento- ja työtiloissa kuljettiin, koska tuoksu sisällä oli sama. Hyvä tuoksu siis, ei lainkaan huono. Mietin olisiko olemassa jotain Wunderbaum Science -mallia.
Oloni oli vyöhykkeen keskellä eheä ja kirkas, johtui sitten mistä syystä hyvänsä. Luulen että onnistuin ottamaan yhteyttä siihen itseeni, joka n. 10 vuotiaana lähetti sähköverkkoon kytketyllä sateenvarjolla signaalin avaruuteen – tai se ainakin oli tarkoitus. Nyt olin siis paikassa jonka kaikki osat ja jokainen laite ja antenni on optimoitu kuunteluun, ja keskityin siihen.
Vaikka digilaitteet yms olivat kiellettyjä (Tiloissa käytettiin lankapuhelimia ja kaikki tietotekniikka oli sähkömagneettisesti eristetty) niin kulkemaan pääsi vapaasti. Vaelsin polkua pitkin ensin yhden puun luo, jonka luona vietin hetken ja sitten etsiydyin toisen puun luo, jonka vieressä vietin pitkähkön tovin hyvässä näköyhteydessä isoimpaan teleskooppiin. Kyseessä on varsin iso alue, jossa voi telttaillakin. Asettauduin aloilleni katsomaan teleskooppia ja aloitin zen-harjoituksesta tutun hengitysmeditaation.
Kun lähetin mielessäni itselleni takaisin vastauksen, että viesti on saatu ja toivotin kaikkea hyvää ja että tunsin myötätuntoa, sain aikaan jonkinlaisen takaisinkytkentäluupin ja tajusin kuinka ulkoavaruuden olentoja olemme jokainen itsellemme. Tajusin, että olin 10-vuotiaana tavallaan lähettänyt viestin itselleni metaforisesti – kohti jotain tuntematonta, mutta johon luotin.
Olin meditoinut tätä ajatusta jo jonkin aikaa, ja aloin tunnustelemaan mielikuvitustani. Näin valoa hohtavan hahmon, ei kuitenkaan kylmää valoa vaan valoa joka sisälsi kaikki muut aallonpituudet samassa. Hahmo asettui suoraan edessäni näkyvän suurimman teleskoopin kohdalle. Hahmo oli ikäänkuin negatiivinen varjo, jonka muoto oli epäselvä mutta ihmismäinen.
Hohde tuntui täydeltä, ja jonkin matkaa sen siitä näkyi jo erilaisia värisävyjä, aivan kuin ne paljastuisivat koska aallonpituudet käyttäytyivät etäisyyksien pääsyä fysikaalisesti eri tavalla ja eri vaiheessa.
Hieman tämän jälkeen tuo suuri radioteleskooppi alkoi kääntymään kohti minua, mikä oli varsin majesteettinen tapahtuma, koska kyseessä on maailman suurin siirreltävä rakennelma. Hämmennyin siitä jonkin verran.
Teleskooppi valmistautui seuraavaan mittausjaksoon. Olin nähnyt aikataulun observatoriolla, ja se oli edelliseltä viikolta Harmitti, kun en ollut kysynyt tämän viikon ohjelmaa, jotta olisin voinut tietää mitä teleskooppi katsoi.