Tällä kertaa zazen on pidempikestoinen. Keskuksessa järjestettävä harjoitus koostuu kolmesta kahdenkymmenen minuutin mittaisesta istumameditaatiojaksosta, joiden välissä on viiden minuutin kävelymeditaatio.

En ole näin pitkään meditoinut vielä kertaakaan, ja olen hieman jännittynyt. Toisaalta mietin, että mihin sitä aikaani taas olen tuhlaamassa. Verrattuna kuitenkin moneen muuhun tapaan viettää hetkiä elämässä toivotan meditaatiohetket mielelläni tervetulleiksi.

Alan laskemaan hengityksiäni. Minulla on alussa vaikeuksia keskittyä ja ajatukseni harhailevat. En kuitenkaan pidä kiirettä, koska aikaa on riittävästi, ja rauhoitun. Ensimmäiset 20 minuuttia tunnustelen itseäni ja hiljakseen vaimennan ajatukseni tulemalla niiksi, olemalla torjumatta.

Kävelymediaatiota olen alkanut harrastamaan muuallakin kuin keskuksessa, ja tuntuu että se onnistuu paremmin, kun kävelyretkilläni on jokin alku ja päämäärä. Keskuksessa kävely tapahtuu kuitenkin ulkomaailman suhteen melko pienessä tilassa, jossa lisäksi usein täytyy kääntyä aina samaan suuntaan. Kävelyä tehdään käytännössä lyhyenä jonona, enkä oikein pidä muiden läsnäolosta. Se tuntuu pakottavalta, eikä vapauttavalta kuten kävely metsässä tai kaupungissakin.

Yleensä ensimmäinen istumameditaatiojakso on virittäytymistä, ja toinen jakso alkaakin paremmin valmistautuneena. Ehkä vastineena kävelymeditaation tuntemuksille muista, alkaa jakso ajatuksilla muista. Tähän auttaa myös vieressä istuva tyttöystäväni. Koen ensin lähellä olevien läsnäolon ja kehojen fyysisyyden ja sisällämme jatkuvasti käynnissä olevat orgaaniset prosessit. Se tuntuu hyvältä. Hetken päästä poistunkin mielessäni kehostani, ja käyn keskuksessa olevat läpi siltä osin kuin muistan heidän paikalla olevan, ja halaan jokaista. Mieleni kohoaa ja paranee.

Mietin, onko tällainen fyysinen ajattelu zeniä, mutta miksi rajoittaisin ajatteluani enkä menisi mukaan sen odottamattomien ilmentymiin ja tutkisi niitä lisää? Sisälläni oleva hymy laajenee ja kasvaa, vääntää suupielet ylöspäin.

Seuraavassa kävelymeditaatiossa minun onkin jo hankala pidätellä hymyäni, ja miksi pidättelisin? Kävelymme yhdessä sekä kokemukseni jokaisen halaamisesta tuntuu erityisen huvittavalta, kuin jaetulta salaisuudelta, josta kukaan muu ei ole tietoinen.

Kävelymeditaation aikana mieleni kohoaa entisestään, ja viimeiseen istumameditaatiojaksoon asettaudun suurella tyytyväisyydellä ja ilolla. Koen olevani nyt vapaampi. Hetken päästä huomaan katsovani itseäni katsomassa. Kun aistin jotain, näen itseni aistimassa sitä. Huomaan olevani teatterissa, jossa näen itseni erilaisina mieleni ilmentyminä. Istun katsomossa muiden itsejeni kanssa. Osa kuuntelee asioita, osa keskittyy muihin aisteihin.

Olen keskellä katsomoa alhaalla siten, että teatterin lava on suoraan edessäni. Käynnissä on jonkinlainen näytelmä, josta en saa selvää, tai se on käynnissä omassa ajassaan, jota ei voi seurata lineaarisesti kuten olemme tottuneet.

Lavastukseen kuuluu iso kattokruunu, joka riippuu lavan päällä keskellä. Kruunun kiinnitys katosta on piilossa esiripun yläreunan takana. En näe kattoa tästä kulmasta lainkaan. Kruunu on hyvin kimalteleva ja huomaan siinä olevat valot. Kruunu kirkastuu ja sen loiste valaisee teatterin ja lavan. Leijun lähemmäksi valoa, se vetää minua puoleensa, ja saavun kirkkauteen.

Teatteriosuus päättyy, ja tunnen olevani itsestäni irrallaan. Tunne on mielenkiintoinen. Yhtäaikaa olen läsnä ja poissa, tässä hetkessä, mutta ajattomuudessa. On vain havainto, ei havainnon kohdetta tai havaitsijaa. Oloni on kevyt ja painoton.

Näen jonkin muodon asettuvan eteeni mielessäni. Se on sysimusta kehä, kuin musta marmorikuula. Se on pyöreä, mutta näen sen suoraan yhdeltä sivulta (mitä palloa ei näkisi?). Kehä on hyvin täynnä mustuutta; se säteilee sitä mutta sen reuna on hyvin selvä ja pallomainen.

Kehän reuna on valkoinen, mutta ei siten että se olisi tasaisen valkoinen, vaan mustan ja ympäröivän todellisuuden raja on valkoisen osalta hieman häilyvä. Aivan kuin reuna kiiltäisi, mutta kiilto ei ole osa kehää vaan siitä irrallinen osa.

Pallomainen kehä on hyvin tukevasti edessäni, se pysyy yllä vaikka en keskittyisikään siihen. Se tuntuu minusta irralliselta osalta, joltain hyvin luonnolliselta, johon olen yhdistynyt mielessäni. Keskityn kehään lisää. Sen ympäri vastapäivään kiertää säkenöivä kohde. Säkenöinnin liike on kohtuullisen hidasta siten, että todellista aikaa arvioisin kierroksen kestävän muutamia sekunteja.

Säkenöinnin säteiden pituus on alle puolet kehän halkaisijasta. Säkenöinti ei ole aivan valkoista luin kehää ympäröivä valkoinen kiiltely. Säkenöinti kiertää kehän rajalla, samalla radalla kuin kiilto.

Taustalla todellisuus on melko hämärä, harmaa tila, jossa havaitsen jotkit rajat, jotka häipyvät tummuuteen eri puolilta. Se on kuin huone, joka on syntynyt palvelemaan mustaa kehää.

Kehän valaisevat osat ja säkenöinti eivät valaise ympäröivää tilaa.

Jatkan keskittymistä tähän symboliin, ja se tuntuu tärkeältä ja painan mieleeni sen jokaisen yksityiskohdan, jotta voin piirtää sen jälkeenpäin.

Meditaatiojakso päättyy, ja olen tyytyväinen. Minulle jää pysyvä muisto paradoksaalisesta yhtöaikaisesta irrallisuuden ja läsnäolon tunteesta. Mustan kehän aiheuttama tunne jää myös pysyväksi, ja tunnen uudenlaisen yhteyden itseeni, johon se on aina portti. Ainakin zen-matkani on nyt saavuttanut tällaisen symbolin ja jään mielenkiinnolla odottamaan mihin matka jatkuu tästä.

Kotona tutkin ovatko muut havainneet samaa musta kehää. Olisiko kyseessä jokin arkkityyppi? En löydä yksinkertaisilla hakutermeillä vastaavaa. Päätän hakea kuvia hakusanalla zen, ja vastaan tuleekin vastaava kehämäinen muoto. Sen nimi on Ensõ.

In Zen Buddhism, an ensō (円相 , “circle”) is a circle that is hand-drawn in one or two uninhibited brushstrokes to express a moment when the mind is free to let the body create.

The ensō symbolizes absolute enlightenment, strength, elegance, the universe, and mu (the void).

Ensõ on kuitenkin negativi kokemastani symbolista. Jään miettimään mitä se merkitsee.

Näkemäni symboli näyttää myös siltä, kuin musta-aukko näyttäisi, jonka kehällä valo taittuu. Mustaan aukkoon ei kuitenkaan kuulu osaksi säkenöivää sen rajaa kiertävää tähteä. Olisiko kyseessä fotoni?