Painovoima on eräs suurimpia psykofyysisiä vaikuttajia ihmisen mielessä.

Unissa lentäminen tuntuu vapauttavalta, kuten myös toisaalta sukeltaminen ja varmasti avaruudessakin leijailu. Tavaroiden eli massan vähentäminen elämässä vie kohti vapautta, kuten myös sellaisten ajatusten, jotka sitovat raskaudellaan maahan. Alistavia hallintoja vastaan taistellaan. Painovoiman henkinen antiteesi on pohjana monille uskonnoille ja elämänhallintakirjallisuudelle. Kun ympäröivä todellisuus vastaa sisäistä niin se lakkaa olemasta, ja yksinkertaistettu kokoonpano fokusoi ajatuksia. Tasapaino on kuin 0g-ympäristö, jossa rajat ovat helposti ylitettävissä.

Luovaa ja kekseliästä pidetään lennokkaana tai jopa haihatteluna, joka etymologisesti luultavasti viittaa johonkin keveään. Rajattomassa kellutaan, rikotaan rajoja eli ts. fysiikan rajoitteita. Liikkeessä tuntuu elävämmältä ja kuin olisi eheämpi osa ajan virtaa; putoaisi vapaassa pudotuksessa.

Totuus mielletään tulevan ylhäältä, jopa taivaan sinestä: on olemassa tyydyttämätön halu kohti painottomuutta ja vapautta. Ilmaherruus tarkoittaa toisaalta suurta valtaa. Emme paina mitään kuin suhteessa johonkin, ja periaatteessa olemme koko ajan painottomia. Se on jotain mihin on kaipaus, ja mikä on kenties menetetty.

Mutta, mitä jos Maa planeettana pudotetaan pois yhtälöstä, ja emme kokisi enää sen painovoimaa alitajuisesti ja käytännössä? Kun kaikki muu paitsi ihmiset poistetaan, niin ainoastaan kehojen keskinäinen vetovoima jää jäljelle (tai kehojen hiukkasten väliset vuorovaikusvoimat). Se, mikä tällä hetkellä on suhteessa todella mikroskooppista muuttuukin kaikkein merkittävimmäksi.

Hassuja ilmiöitä alkaa tapahtua. Painavimmat ihmiset muodostaisivat ympärilleen ihmisaurinkokuntia, ja joidenkin ympärillä pyörisi kuujärjestelmiä. Emme pitäisi mukana esineitä ja tavaroita, jotka jauhaisivat monet alleen kuin Saturnuksen renkaiksi.

Mutta silti kukaan ei olisi keskipiste samalla tavalla, kuin Aurinkokunnankaan massakeskipiste ei osu aina Aurinkoon, vaan planeetat ja lähitähtemme kiertävät yhteisen pisteen ympärilllä. Voima olisi siis transpersonaalinen ja epäsubjektiivinen, ja se muovaisi ajatteluamme samalla tavalla kuin ajattelemme nyt taivaan linnuista, mutta eläisimme sitä.

Kun kehojen painovoima pudotetaan pois yhtälöstä samalla tavalla, niin emme olisi enää lainkaan kiinni niissä: molekyylit ja alkuaineet vaikuttaisivat todella voimakkaasti ja liimautuisimme kiinni tunnetasolla, ja lopulta olisi jäljellä sähkövirtaa ja värähtelyä, joka synnyttäisi interferenssikenttiä ja energiaresonansseja. Yhteydestä tulisi välitöntä.

Kuinka paljon tämä vaikuttaa alitajuisesti; tietoisuuden läsnäolo näistä vuorovaikutuksista, joka on peittynyt aivan valtavan massan alle. Se on illuusio.

MItä jää, kun maailmankaikkeuden lainalaisuudet pudotetaan pois, ja sähkömagneettiset voimat lopetetaan?  Tapahtuu lopullinen irtautuminen, mutta kaikesta päätellen suurimpaan yhteyteen ja vapautumiseen.

On lohdullista, että lopullinen asetelma on koko ajan olemassa. Se ei ole jotain mikä tarvitsee keksiä. Sitä voi imitoida, mutta mitään ei tarvitse rakentaa, vaikkakin käytännössä yhteydenputovälineitä kehitetään koko ajan. Se on jotain mikä on löydettävissä ja tutkittavissa – jokaiselle omalla tavallaan. Se on ymmärrettävissä toiminnan kautta, ja esteet karsitaan laminaarisen virtauksen tieltä.

Tämä toistuu leipomisessa. Lopullinen kokoonpano on tiedetty ja ymmärretty kokeilun ja havainnoinnin kautta, ja siitä syntyy kuvio ja kaava, joka aina enemmän tai vähemmän johtaa samaan lopputulokseen, jos sitä seuraa velvollisuudentuntoisesti ja horjumatta; tuntien saatavilla olevan materiaalin. Ainekset tarjoavat monia permutaatioita harmonialle.